Paimion polku

Tällä 50 vuotiaalla patikointireitillä näet hiekkakuoppia, metsiä, kallioita ja maalaismaisemaa. Reitti ylittää vilkkaan 110-tien. Kuntopolun osuudella voi kulkea lastenvaunujen kanssa tai liikuntaesteinen avustajan kanssa. Talvisin kuntopolulla on hiihtolatu.

Reittikuvaus

Paimion polku kulkee vaihtelevissa maisemissa metsäpoluilla, metsäteillä, maanteillä ja kuntopoluilla. Paimion polku on jo 50 vuotta vanha patikointireitti. Vuonna 2020 reittiä vietiin uusiin mielenkiintoisiin maisemiin ja kuivemmille poluille. Reitin varrella voi ihastella komeita kallioalueita, idyllistä maaseutumaisemaa, lampia vanhoissa hiekkakuopissa, vanhaa korpea ja metsätalousmaata.

Paimion polun voi kulkea patikoiden ja pyörällä, mutta 110-tien eteläpuolella ei suositella pyöräilyä maaston vaativuuden vuoksi. Sähköavusteisten maastopyörien käyttö on kielletty 110-tien eteläpuolella reitistä tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Reitti on 17,1 kilometriä pitkä. Reitti on merkitty maastoon puisin opasmerkein, joissa ovat Tammireittien tunnusvärit sininen, valkoinen ja vihreä. Reitin nimelliskulkusuunta on vastapäivään, jonka mukaisesti myös reitin merkinnät ja viitat on sijoitettu. Kun retken aloittaa urheilupuistosta, voi kulkea myös noin 3 ja 6 kilometrin mittaiset reitit valaistua kuntopolkua pitkin. Näillä reiteillä on omat reittimerkkinsä.

Suurin osa reitistä kulkee pitkin metsäteitä ja polkuja. Urheilupuiston lähellä kuljetaan n. 5 km valaistua kuntopolkua pitkin. Maantie- ja pyörätieosuuksia on noin 1,5 km. 110-tien pohjoispuolella reitti on pääosin helppokulkuista ja sen eteläpuolella patikoiden helppokulkuista tai keskivaikeaa. Reitin varrelle on lisätty kulkemista helpottavia portaita ja pitkospuita. Kuntopolun varrelta löytyy useita penkkejä, joista yhdessä on katos.